Jääski

Jääski oli kaksijakoinen pitäjä luovutetun Karjalan alueella, Vuoksen yläjuoksun varrella, nykyisen Imatran ja Joutsenon kohdalla. Jääsken nimi tulee esiin jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa 1323.

Pinta-ala oli 400 km2, josta peltoa 8000 ha, niittyä 300 ha ja kasvitarhoja 40-50 ha.
Asukkaita vuonna 1939 oli 20 800, joten Jääski oli väkiluvultaan Suomen neljänneksi suurin maalaiskunta. Pitäjässä oli 60 kylää ja 18 kansakoulua.

Liikenneolot, jotka olivat Jääskessä erinomaiset, takasivat pitäjälle hyvät kehittymisen mahdollisuudet. Viipuri-Joensuu –radasta erkani sivurata Antreasta Imatralle, joka kulki pitäjän läpi. Maantieverkosto oli tiheä ja Vuoksen yli oli useita siltoja.

Pitäjän vaakunassa kuvataan teollisuutta ja maaseutua. Teollisuuden ja kaupan keskuksena oli Enso (nyk. Svetogorsk). Ympärillä oli laaja maatalousvaltainen pitäjä. Jääsken maa- ja karjatalous olivat edistyksellisiä pitkälti Viipurin läänin maanviljelysseuran valistustyön johdosta. Jääski kuului maatalouden koneistamisessa Viipurin läänin pitäjien kärkipäähän.

Pitäjässä oli runsaasti harrastustoimintaa. Nuorisoseurat toimivat vireästi jo 1900-luvun alussa. Ensimmäinen kansakoulu avattiin 1872. Kunnalliseen itsehallintoon siirryttiin 1869.

Vuoksen yli johtanut silta valmistui 1885 ja oli aikanaan Suomen pisin maantiesilta. Sen lähellä sijaitsi Jääsken vuonna 1844 valmistunut kirkko. Peruskorjauksen jälkeen 1913 kirkkoon mahtui 2000 henkilöä.

Jääskessä oli huomattava määrä teollisuutta, mm. Enso-Gutzeitin puunjalostustehtaat, Suomen ensimmäinen tekokuitutehdas Kuitu Oy, Vuoksenniska Oy:n Imatran rautatehdas (nykyinen Ovako Oy), Outokumpu Oy:n kuparitehdas ja rikkidioksiditehdas (nykyisin Harjavallassa) ja Enson perunapolttimo. Tärkein syy Vuoksenlaakson laajalle teollisuustoiminnalle oli energian saanti. Energiantuotantolaitokset sijaitsivat Rouhialassa ja Ensossa. Runsaan teollisuuden myötä Jääski erosi viimeisinä vuosina huomattavasti Karjalan muista maalaiskunnista. Siellä oli teollisuustyöpaikkoja myös naisille. Enso suunnitteli hakeutumista kauppalaksi. Tehdasyhdyskunnalla oli oma sairaala.

Rajanvedossa v.1940 jäi 15 % Jääsken pinta-alasta Suomen puolelle. Kunnalla ei kuitenkaan ollut sotien jälkeen elinmahdollisuuksia. Jääsken kunnan rahoilla pääosin perustettiin Imatran kauppala 1.1.1948. Jääsken kyliä oli Imatran ohella myös nykyisten Joutsenon ja Ruokolahden kuntien alueilla.

Toisen maailmansodan vaiheet Jääskessä

Talvisota 30.11.1939-13.3.1940

Toinen maailmansota puhkesi Euroopassa 1.9.1939, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan. Neuvostoliitto vaati Suomea luovuttamaan Suomenlahden suuret saaret ja osan Karjalankannasta, osan Petsamosta ja vuokraamaan Hangon Itä-Karjalasta saatavia aluekorvauksia vastaan. Kun Suomi ei suostunut alueluovutuksiin, Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Suomeen 30.11.1939. Talvisota oli syttynyt.

Jo lokakuun alussa 1939, kun Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajia alueneuvotteluihin Moskovaan, joutuivat rajaseudulla asuvat karjalaiset evakkoon. Sodan uhka oli kasvanut niin suureksi, että Kannaksen, Salmin rajakylien, Viipurin ja Suomenlahden saarikylien asukkaita kehotettiin siirtymään pois kotiseudultaan.
Ennen talvisodan puhkeamista oli 45 000 karjalaista lähtenyt evakkoon. Rajakylissä lähtö oli kiireinen. Mukaan otettiin, mitä jaksettiin kantaa. Evakuoinnin kansallinen suunnittelu oli ollut riittämätöntä.

Talvisota päättyi 13.3.1940. Moskovan rauhassa Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle Kannaksen mukana Karjalan pääkaupungin Viipurin ja Laatokan Karjalan sekä vuokraamaan Hangon ympäristöineen. Suomi luovutti paljon enemmän alueita kuin Neuvostoliitto oli sotatoimin kyennyt valloittamaan. Kaikki asukkaat jättivät kotinsa ja siirtyivät jäljelle jääneen Suomen uuden rajan länsipuolelle.

Välirauha

Yli puolet siirtokarjalaisista oli viljellyt maata ja kasvattanut karjaa. Heille piti löytää uudet tilat muualta Suomesta. Sitä varten eduskunta sääti pika-asutuslain. Useimmat karjalaiset joutuivat jättämään luovutetulle alueelle kotinsa ja omaisuutensa. Tästä syystä eduskunta sääti myös korvauslain, jonka mukaan siirtoväelle maksettiin korvauksia omaisuuden menetyksistä. Kun sota jatkui syksyllä 1941, lakien toteutuminen jäi käytännössä kesken.


Jatkosota 25.6.1941– 19.9.1944
Saksalaisten aloitettua hyökkäyksensä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Suomen oli vaikea pysyä puolueettomana, koska maassa oli saksalaisia joukkoja Lapissa ja neuvostojoukkoja Hangon vuokra-alueella Etelä-Suomessa.

Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksen vuoksi Suomen pääministeri totesi  eduskunnassa 25.6.Suomen olevan sodassa.Sodan jatkuessa Suomi valtasi menetetyt alueet takaisin.  Evakkoon lähteneistä yli 400 000 karjalaisesta palasi 70 % eli noin 280 000 henkeä takaisin kotiseudulleen kesään 1944 mennessä. Monien kotitalo oli sodassa hävinnyt ja elämä aloitettiin alusta.

Kesäkuussa 1944 käydyn suurhyökkäyksen jälkeen Suomi vetäytyi Itä-Karjalasta ja talvisodassa menettämiltään alueilta. Syyskuussa 1944 raja palautettiin kulkemaan 1940 linjalle. Karjalaiset lähtivät lopullisesti evakkoon. Evakuointisuunnitelmaa ei ehditty toteuttaa ja evakkoon lähdettiin pikaisesti. Omaisuuden mukaanotto ja väestön siirtyminen onnistui kuitenkin paremmin kuin talvisodan alkaessa.

Suomi menetti sodassa Karjalan kolme kaupunkia, Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen sekä kaksi kauppalaa, Koiviston ja Lahdenpohjan. Suomi luovutti kokonaan 39 maalaiskuntaa sekä osittain alueita 21 kunnasta. Karjalasta luovutetun alueen koko oli noin 24 700 neliökilometriä, noin kymmenesosa koko maan pinta-alasta. Lisäksi Suomi joutui vuokraamaan Neuvostoliitolle alueita Porkkalasta 50 vuodeksi

Jääskeläisten sijoittuminen kanta-Suomeen sodan jälkeen

Kun jatkosota päättyi, piti jäljelle jääneeseen Suomeen sijoittaa noin 430 000 siirtolaista. Heistä 407 000 oli karjalaisia. Luku oli 11 % kaikista Suomen asukkaista.
Eduskunta sääti vuonna 1945 maanhankintalain. Sen mukaan sekä maatilan että asuntotontin tai kalastustilan Karjalassa omistaneille piti hankkia korvaavat tilat ja tontit Suomen uusien rajojen sisäpuolelta. Siirtoväen sijoitussuunnitelman mukaista maatalousväestöä oli siirtoväestä 35 %.

Siirtoväen sijoitusalueen pohjoisrajana pidettiin Haapamäki-Kajaani -linjaa. Kannaksen viljelijät pyrittiin sijoittamaan yhtä etäälle Helsingistä kuin heidän tilansa olivat sijainneet Viipurista. Vastaavasti Laatokan Karjalan viljelijöiden sijoittamisessa pyrittiin samalle etäisyydelle Jyväskylästä kuin heidän tilansa olivat olleet Sortavalasta.Karjalan pitäjien asema toisiinsa nähden pyrittiin pitämään samana myös pohjois-eteläsuunnassa.

Kannaksen karjalaisten pääetappeina olivat jatkosodan jälkeisellä toisella evakkomatkalla Uudenmaan, Kymen, Hämeen sekä Turun ja Porin läänit. Läntisen Kannaksen väkeä sijoitettiin suomenkieliselle etelärannikolle ja muualta Kannakselta mm. Pohjois-Kymenlaaksoon ja Hämeeseen. Keski-Suomeen, Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan sijoitettiin Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan asukkaita. Vuonna 1994 ilmestyneen tutkimuksen mukaan Etelä-Karjalaan oli asettunut vajaa 30 % jääskeläisistä.

Samalta seudulta kotoisin olleet karjalaiset pyrittiin asuttamaan lähelle toisiaan. Esimerkiksi Valkealan kuntaan muodostui jopa uusia kannakselaiskyliä. Uuden kotipaikan tuli vastata mahdollisimman paljon entistä kotiseutua niin taloudellisilta edellytyksiltään, luonnoltaan kuin liikenneyhteyksiltäänkin.

Evakoista kaupunkilaiset ja teollisuusväestö hakeutuivat suurimpiin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin. Tehtaiden työntekijöitä siirtyi työpaikkojen perässä kanta-Suomen tehdaspaikkakunnille.

Sijoitettavalle väestölle pyrittiin mahdollistamaan toimeentulo entistä elinkeinoa harjoittamalla. Maanviljelijöille hankittiin maata valtiolta ja yksityisiltä kaupoin, joskus myös pakkolunastuksin. Viljelystilan piti olla sellainen, että tavallinen perhe sai siitä suunnilleen elantonsa.

Asuttamista hankaloitti niin sanottu ruotsalaispykälä, jonka mukaan suomenruotsalaisilta alueilta ei saanut lunastaa maata siirtolaistiloja varten. Tämä vaikeutti varsinkin uusien kalastustilojen luomista.

Jääsken kunnan asukkaat osoitettiin Kymenlaaksoon Anjalan, Elimäen ja Kuusankosken kuntiin. Monet Jääsken pitäjän asukkaat muuttivat Imatralle, joka oli lähinnä menetettyä kotia. Tuli tunne, että ”ollaa melkei koton”.

 

 

 

 

 


 

 

 

     

     

     KA 1992 221 6 (kopio)

     Jääsken v.1844 valmistunut kirkko

     

     Lossi ja silta jaasken kirkolla

     Vuoksen yli johtanut silta valmistui 1885. Lue lisää












































































    Ajankohtaista