Millon myö päästää kottii?

KA 2009 805 209

Jääsken suojeluskunnan ja lottien katselmus Jääsken kirkolla. Kuva: Imatran kaupunginmuseon Jääski-kuva-arkisto.

Jääsken viides kirkko komistaa tauluna monen jääskeläistä sukujuurta olevan seinää. Joka kesä satoja jääskeläistaustaisia palaa Vuoksen varrella sijaitsevalle entiselle kirkkomaalle. Mutta miten Jääsken ja muut Karjalan seurakunnat selvisivät sodan jaloissa? Mitä ehdittiin pelastaa ja kuinka kaikki eteni?

Kirkkohistorian tutkija, teologian tohtori Jaakko Ripatti on tutkinut seurakuntien evakkovaiheita ja kirjoittanut palkitun kirjan evakkoseurakuntien vaiheista. Hän avaa Jääski-päivässä elokuussa sitä karjalaisten toivoa, epätoivoa ja elämän sekasortoa, johon sotavuodet johtivat.

Kirjassaan Ripatti kertoo sotaa edeltävistä viimeisistä toivon hetkistä, kun karjalaisten toive rauhan säilymisestä vaihtui linnoitustöihin Kannaksella ja ensimmäisiin evakuointitoimiin syksyllä 1939. Viipurin radion ohjelmalautakunta kehotti tuomiokapitulia kiinnittämään huomiota radiojumalanpalvelusten saarnojen sisältöihin.

Hukassa sekä seurakuntalaiset että kirkonkirjat

Evakuointi alkoi äkkiä karjalaisseurakunnissa sodan sytyttyä 30.11.1939.
Sodan jaloista pakeni yli 390 000 ihmistä. Ihmisten, viljan ja karjan lisäksi pelastettiin turvaan seurakuntien kirkonkirjoja, arkistoja ja kirkkojen kalleuksia. Sekasorrossa ja kiireessä joiltakin kirkkoherroilta oli jonkin aikaa kateissa paitsi omat seurakuntalaiset myös kirkonkirjat.

Viipurin tuomiokapituli, johon Jääski kuului, päätyi monien vaiheitten jälkeen Mikkeliin. Evakkoseurakunnat joutuivat taloudellisesti ahtaalle. Pankkeja oli selvitystilassa ja seurakuntien varoja jäädytetty. Työntekijöiden palkkojen maksukin oli vaikeuksissa.

Heti "pakkorauhan" tultua 13.3.1940 tuomiokapitulista lähti matkaseurue kuorma-autolla Viipuriin noutamaan uhkarohkeasti piispan ja tuomiokapitulin arkistoa ja kirjastoa Mikkeliin. Matkanteko pysähtyi dramaattisesti Viipurin linnan luo, kun venäläisjoukot olivat jo tulossa palavaan kaupunkiin.

Karjalaisväestö hajosi - niin myös seurakunnat

Ripatti kertoo iäkkäiden kirkkoherrojen väsymisestä, kun työ oli loputon ja lohdutettavia paljon. Eri puolille hajonnut karjalaisväestö oli iso työhaaste. Piispa Salomies matkusti siirtolaisten parissa ja halusi juurruttaa heidät uusiin olosuhteisiin kaukana Karjalasta. Esimerkiksi siirtoseurakunnan rippikoulut pyrittiin pitämään yhdessä paikallisen nuorison kanssa. Ennen pitkää työ siirtoseurakunnissa hankaloitui, kun niiden varatkin olivat ehtymässä.

Teksti pohjautuu Kari Toiviaisen 19.7.2014 Länsi-Savoon kirjoittamaan kirja-arvosteluun Jaakko Ripatin ”Karjalan luterilaiset seurakunnat evakossa - Viipurin-Mikkelin hiippakunta, sota ja siirtoseurakunnat 1939-49” 


Eversti Ekman laskee seppeleen Enson valtauksessa kaatuneille.21.8.1942
Eversti Ekman laskee seppeleen Enson valtauksessa kaatuneille sankarihautausmaalla 21.8.1942. Kuva: SA-kuva.

TT Jaakko Ripatti
" Karjalan kirkkojen evakkotie "

JaakkoRipatti-ROUND. (kopio)

Kun talvisota alkoi, oli pelastettava paitsi seurakuntalaiset myös kirkon omaisuus.

Miten Jääsken ja muut Karjalan seurakunnat selvisivät sodan jaloissa? Mitä ehdittiin pelastaa ja kuinka kaikki eteni?

Kysymys on ollut erityisen ajankohtainen jääskeläisittäin tänä keväänä, kun Imatrankosken kirkon säilymisen puolesta tehtiin  vetoomus.

Jaakko Ripatti kertoo seurakuntien vaiheista sodan melskeissä ja uuden rajan jälkeen. Luento avautuu tästä linkistä